Pentuneuvonta
Oletko hankkimassa JAPANESE CHIN pentua ?
1. Tutustu Suomen Kennelliiton pennunostajan ohjeisiin. Koiran hankkiminen
2. Tutustu rotuun. Kuvaus rodusta
3. Tutustu kasvattajiin ja tuleviin pentueisiin sekä vanhempien virallisiin terveystuloksiin. Linkki KoiraNet
Olisi hyvä, että pennun vanhemmat ovat virallisesti tutkittuja yhdistyksen jalostusohjeiden mukaisesti.
Arvioi huolella KoiraNetistä löytämäsi merkinnät terveydestä, kysy kasvattajalta niistä, huomioi myös terveystulosten
puuttuminen.
4. Tutustu rodun yleisimpiin sairauksiin ja yleiseen terveystilanteeseen. JTO
5. Ole yhteydessä kasvattajaan jo hyvissä ajoin ennen pennun syntymää. Saat tilaisuuden tutustua pennun vanhempiin,
(ainakin emä-koiraan ja sen luonteeseen) ja kasvattajan toimintaan. Asialliset kasvattajat ovat aina valmiita kertomaan
koiristaan, niiden taustasta ja terveydestä. Noudata kasvattajan ohjeita ja pyydä lisä- ohjeita tarvittaessa. Ole yhteydessä
kasvattajaan pennun kehityksen aikana, hyvä kasvattaja on kiinnostunut pentujensa kehityksestä ja elämästä.
6. Vaadi, että pennulla on luovutettaessa eläinlääkärintodistus.
7. Vaadi kasvattajaa tekemään Kennelliiton kirjallinen myyntisopimus pennusta.
8. Osta vain rekisteröity pentu. Rekisteröimättömään pentuun on aina jokin syy esim.
vanhemmilla ei ole vaadittuja/suositeltuja terveystuloksia, vanhemmat ovat rekisteröimättömiä eli sekarotuisia,
nartulle teetetään liian tiuhaan pentueita. Harmaan talouden pennuilla ei ole mitään takuuta, saati ostajalla turvaa.
Lue lisää pentutehtailusta: www.kennelliitto.fi/koiran-omistaminen/koiran-hankkiminen/ala-tue-pentutehtailua
Voit tiedustella suoraan kasvattajajilta tulevista pentue suunnitelmista ja myös mahdollisista aikuisista uutta kotia etsivistä koirista. Kasvattaja voi ilmoittaa kasvattamansa pentueen myös Kennelliiton pentulistalle.
YHDISTYKSEN JALOSTUS SUOSITUKSET
Näyttely: Molemmilla vanhemmilla vähintään laatuarvosana EH (erittäin hyvä)
Polvet: voimassa oleva polvitulos, alle 3-vuotiaana tutkitut polvet, voimassa 2 vuotta, yli 3-vuotiaana tutkittuja polvia ei tarvitse uusia. Polvien osalta jalostusyhdistelmän yhteenlaskettu polvitulos ei saisi ylittää arvosanaa kaksi. Koiran polvitulos on huonomman polven aste.
Sydän: Voimassa oleva sydämen auskultaatiotutkimus. (voimassa 24kk)
Silmät: Voimassa oleva silmätutkimus. (voimassa 24kk)